Erehdyin edellisessä postauksessa toteamaan, ettei viikonloppu ilman nettiä tuntunut lainkaan pahalta. Muutama päivä myöhemmin salama iski johonkin katollamme sojottavista antenneista ja sekoitti kaikki sähkövempeleet totaalisesti. Netti lakkasi toimimasta. Eikä muuten toiminut seuraavaan kolmeen viikkoon. Täytyy myöntää, että se tuntui jo vähän pahalta. Ainoa toimiva nettini oli tuon kolmen viikon aikana kuntosalilla. Kummasti motivaatio kasvoi.
Arki rullaa jo mukavasti. Päivät kuluvat pitkälti saman kaavan mukaisesti. Kasista neljään töissä, sitten salille (ellen keksi mitään tekosyytä olla menemättä), kotiin, ruokaa ja nukkumaan. Viikonlopuille meillä on ollut paljon suunnitelmia valassafarista yövaelluksiin, mutta kaikki on jouduttu perumaan trooppisten myrskyjen tai voimakkaiden sateiden takia. Niinpä ollaan löydetty itsemme leffasta Larinan kanssa jo 6 kertaa. Pliis älkää matkustako Costa Ricaan sadekaudella.
 |
| Puhuin viime viikolla lapsille Aasiasta. Taustalla taideteoksia, joiden eteen vuodatin rutkasti hikeä ja muutaman kyyneleenkin. |
Arjen keskelle on mahtunut myös suunnattomia onnenhetkiä, joista mainittakoon vaikka ensimmäinen lämmin suihku kahteen kuukauteen. Onnea on tasapainottanut toisinaan myös jännitys, pelko ja tärinä. Muutama viikko sitten työkaverini kysyi, eikö minua pelota liikkua kotikaupungissani. Olin hieman hölmistynyt. Pitäisikö pelottaa? Työkaveri totesi tyynesti, että se on tosi vaarallista aluetta, älä liiku yksin. Okei. Kiva tietää. No, eipä aikaakaan kun pääsin actionin makuun. Nyt yhtä bussikuskin viatonta pikku kidnappausta rikkaampana osaan katsoa tarkkaan mihin bussiin astun.
Epämiellyttävien seikkailujen lisäksi mulla oli hermoja koettelevan kolmen netittömän viikon aikana huomattavasti enemmän aikaa pohdiskeluun, ja kirjoittelinkin ylös kaikenlaisia juttuja, mitkä mua ovat täällä ihmetyttäneet.
1. Bussit
-Busseilla ei ole täällä mitään aikatauluja. Bussipysäkille täytyy yksinkertaisesti mennä kököttämään ja toivoa, ettei tarvitsisi odottaa puolta tuntia. Aamuisin aikatauluttomuus on hiukan stressaavaa.
-Julkinen liikenne on yksi ainoista halvoista asioista Costa Ricassa. Busseilla on aina on oma hintansa, joka on merkitty bussin etulasiin. San Josessa hinta kieppuu 50 sentin tienoilla.
-Bussit ottavat kyytiin myös liikennevaloista, tai jos sattuvat seisomaan liikenneruuhkassa.
-Kuskit jaksavat vain harvoin sulkea bussin ovet. Mukavaa varsinkin moottoritiellä.
 |
| Paikallinen bussipysäkki=Keltainen viiva tienreunassa |
2. Sokeri
-Jo 2-vuotiaiden lasten hampaat ovat ihan täynnä paikkoja. Osalla lapista puuttuu hampaita. Hampaita harjataan joka välissä ja karkin syömisestä varoitellaan, mutta samalla veteen ja maitoon sekoitetaan kilokaupalla sokeria. Host-äiti kauhoo monta lusikallista sokeria tomaattikastikkeeseenkin.
-Agua dulce. Järkyttävä keksintö. Vettä johon sekoitetaan sokeria. Paikallisten herkkua. Päiväkodissa vesi tarkoittaa automaattisesti agua dulcea.
3. Hintataso (Koska Väli-Amerikassa kaikki on halpaa)
-Busseja ja leffalippuja lukuun ottamatta kaikki on täällä ihan tosi (helvetin) kallista. Multa loppui viime viikolla hoitoaine. Menin kauppaan ja ostin halvimman mahdollisen. Maksoin siitä 4700 colonea, eli lähemmäs 8 euroa.
 |
| Aiheeseen täysin liittymätön askarteluprojektini keskuksella |
4. Vessat
-Pönttöön ei laiteta lainkaan paperia. Pöntön vieressä on aina roskakori papereita varten. Jep, ihan niitä kaikkia papereita. Roskakori tyhjennetään sitten muutaman päivän välein. Aluksi olin äärimmäisen hämmentynyt käytännöstä. Nyt tuntuisi tosi väärältä heittää paperia pönttöön.
5. Minä eurooppalainen (amerikkalainen) miljonääri
-Mun on ihan turha selittää, etten ole rikas. Aamuisin kun nään bussin ikkunasta slummin kauempana rinteessä, mietin, että kyllä kai mä sittenkin olen. Mun työkavereilla oli yhtenä päivänä mielenkiintoinen keskustelu musta ja mun varallisuudesta lounaspöydässä (olettivat kai etten kuitenkaan mitään keskustelusta ymmärrä). Yksi väitti kiven kovaa, että minä ja perheeni olemme todella rikkaita ja halusi kovasti kysyä asiasta minulta, mutta toisen mielestä sellaista ei sopinut lainkaan kysyä. Niinpä hetken kuluttua toinen kysyi, oliko vanhemmillani iso talo. Eivät koskaan saa tietää, että tiesin kyllä miksi minulta yhtäkkiä sellaista kysyttiin.
-En jaksa edes laskea kertoja, kun minun on luultu tulevan Philadelpiasta.
-Ensimmäisen kerran kun puhuin suomea työkavereideni kuullen, yksi kysyi, käytämmekö samoja aakkosia kuin arabissa :D
 |
| Jessica, minä ja Larina viikonlopun vietossa |
Kuulemisiin, Linnea
Kommentit
Lähetä kommentti