Costa Rica. On valkoisia koskemattomia hiekkarantoja. Kauniita sademetsiä täynnä elämää. On sammakoita, papukaijoja ja laiskiaisia. Vesiputouksia ja tulivuoria. Ekoturismia ja kymmeniä kansallispuistoja. Sitten on San José, Costa Rican pääkaupunki, sekä uusi kotikaupunkini. Se on kaikkea muuta.
Olen nyt reilun viikon ajan asunut San Joséssa. Pää on aivan sekaisin. Aivot käyvät ylikierroksilla, vuorokausirytmi on edelleen hakusessa ja koko ajan väsyttää. Hostperhe ei puhu sanaakaan englantia. Minä en puhu sanaakaan espanjaa. En ymmärrä, joten tyydyn hymyilemään ja nyökkäilemään kiusaantuneesti. Turhauttaa. Aamupalaksi syödään gallo pintoa. Lounaaksi syödään gallo pintoa. Illalla istun toiveikkaana ruokapöytään. Taas gallo pintoa, nyt tosin keittona. Onneksi riisi ja pavut maistuvat - ainakin toistaiseksi. Suihkussa on kummallinen lämmitysjärjestelmä, josta en ole vielä onnistunut ottamaan selvää. Letku on rikki, ja vesi on jääkylmää. Suuttimesta tulee vettä vain puoliteholla. Hiustenpesu on totaalista kidutusta.
 |
| Näkymät kodin ikkunasta |
 |
Näkymät suihkun ikkunasta |
Ulkona on pelottavaa liikkua niin päivällä kuin illallakin. Vuonna 2015 Costa Ricassa tapahtui yli 14 000 liikenneonnettomuutta, joissa vähintään yksi ihminen loukkaantui. Joka päivä yhdestä kahteen ihmistä kuolee liikenneonnettomuuksien seurauksena. Väkiluvultaan Suomeakin pienemmässä valtiossa se on paljon. Tien ylittäminen on täällä lähes mahdoton tehtävä. Autot eivät väistä edes suojatiellä. Moottoripyöräilijöillä on aivan omat sääntönsä: välillä pujotellaan autojen välistä, välillä oiotaan vastaantulijoiden kaistalta. Ruuhka-aikaan tiet ovat totaalisen tukossa. Asun 10 kilometrin päässä keskustasta, ja ruuhka-aikana tuo matka kestää lähemmäs 1,5 tuntia. Bussissa istuessani ikävöin usein Kehä III:n iltapäiväruuhkaa.
Myös torvea soitetaan jatkuvasti, eikä syy ole aina muiden kuskien törttöily. Varsinkin iltaisin syy olen minä. Minulle tööttäillään, perääni huudellaan ja vihellellään. Ensimmäisinä päivinä epämiellyttävät huomionosoitukset lähinnä huvittivat. Nyt tekisi mieli näyttää keskisormea ja huutaa jotain takaisin: paikallisten miesten käsitys eurooppalaisista nuorista naisista kun sattuu yleensä olemaan "helppo ja tyhmä". Yritän kuitenkin olla välittämättä. Toisin kuin kotona, täällä häirintään on pakko tottua.
 |
| Kotikadulla |
Kaikesta huolimatta nautin olostani täällä. Viimeinen viikko kului muiden vapaaehtoisten kanssa Costa Rican ACI:n orientaatioleirillä, josta sain huimasti tietoa ja valmiuksia tulevaan. Meidät otettiin lämpimästi vastaan, ja olen enemmän kuin tyytyväinen paikalliseen järjestöön. Jokapäiväisten infoluentojen ohella olemme mm. leikkineet tutustumisleikkejä ja tanssineet salsaa. Sveitsiläisten tyttöjen kanssa olemme käyneet tutustumassa keskustan kauppoihin ja muutamaan paikalliseen ravintolaan: kaikilla alkaa olla gallo pinto-kiintiö täynnä. Sunnuntaina teimme päiväretken läheiselle tulivuorelle Irazulle suomalaisen Saran, sekä saksalaisen Lenan kanssa, jotka asuvat kanssani samassa perheessä nämä ensimmäiset vajaa kolme viikkoa. Yli kolmen kilometrin korkeudessa tulivuorella lämpöasteita oli vain 10, satoi ja tuuli. Kylmyydestä huolimatta retki oli onnistunut. Tytöistä on tullut täällä jo reilussa viikossa tosi tärkeitä, ja olen valmiiksi jo kauhuissani siitä, että projektit alkavat vajaan kahden viikon päästä, ja minun täytyy sanoa hyvästit. Ennen sitä meillä on kuitenkin vielä 1,5 viikkoa kestävä espanjan intensiivikurssi.
 |
| Lena, minä ja Sara tulivuorella |
Väsymyksestä, stressistä ja hämmennyksestä huolimatta olen superinnostunut tulevasta. Meillä on muiden vapaaehtoisten kanssa suunnitteilla kaikkea kivaa, ja odotan innolla myös töiden alkamista. Tästä se lähtee!
Kuulemisiin, Linnea
Kommentit
Lähetä kommentti